----------------------- Dimitrix -----------------------
End Place, Armies of Gielinor (Zamorak)
NOTE: THE FOLLOWING PIECE IS WRITTEN IN FINNISH.
Siin’ makaa Olavi Kaarlonpoika, piesty.
Näil’ taistelukentil’ kunniavartios’ saateltu.
Ol’ häntä kyljestä repäisty,
kuin riistaeläintä raadeltu.
Ol’ häl’ kokemusta, pahemmastakin selv**dytty,
hengissä aina taistoista kävellyt pois.
Kuink’ tähän ol’ päädytty?
Miten tästä viel’ Olavi selvitä vois’?
Peto suuri ja julma,
purrut, kynsinyt, kaik’ tieltään tappanut.
Tuo leijona ol’ sotilaille surma,
mut’ vertaisekseen Olavi itselleen katsonut.
Raskaan kirveen heilahdus,
osuman voima miehen murskais’.
Oli pedoltakin päässyt parah*us,
mut’ edes tuo isku ei hengiltä sitä sais.
Vasten Olavia koko voimallaan heittäytyi,
miehen maahan painoi.
Kuolemaansa veteraanimmekin pelästyi,
vaik’ pedon hetkiä viimeisiä suullansa vannoi.
Pimeys, tuo sotilaalle ystävä viimeisin,
ol’ Olavin osakseen ottanut.
Pimeys, pehmeä, tuskaa rauhoittavin,
ei sankarin henki kuitenkaan viel’ kadonnut.
Käytti toveri voimaa mustaa,
itse pimeyttäkin vahvempaa.
Huudahti vihulainen: ”Katsokaa!”,
ei oltu nähty Olavin ilmettä tuimempaa.
Punaisin silmin, paholaisen voimin,
ol’ Olavi saanut mahdollisuuden toisen.
Barbaari, mies uskollinen Zamorakin,
elinvoimaa sai tappaen linnun lentäväisen.
Pedon vuoro, kuolema,
tämä olkoon Olavin kosto.
Takanansa koko pimeyden voima,
ei siihen vaadittu kuin yksi kirveen nosto.
Urho, sankari taistelun,
kotiansa ans*itusti kaipasi.
Kauniin vaimonsa tavoitellun,
syliin rauhaan halusi.
Kotonansa ei kuullut vaimonsa anelun,
hurmoksessaan, nälissään vain puraisi.
Sisällänsä jää, veri vaimon poisti palelun.
Ilman rakastaan, mistä voimaa elämään hän keräisi?
Julmista julmin on mestari,
urheimpansakin uhreiksi heittää.
Zamorakin nimeä kantava petturi,
jos sillä omaa mahtiansa kehittää.
27-Sep-2012 22:32:19
- Last edited on
01-Oct-2012 23:50:06
by
Aeraie